Tähän voisi vaikka tottua, peräkkäisiin lomapäiviin! Kukkaroni kannalta ehkä parempi etten totu – kuten uusi, täydellisen aukoton teoriani alla todistaa:
1. Vapaapäivinä en tienaa rahaa.
2. Vapaapäivinä ehdin shoppailla.
3. Työpäivinä tienaan rahaa.
4. Työpäivinä en ehdi shoppailla.
Tänään kuitenkin oli vapaapäivä, ja tarkistettuani muistiinpanoistani tulin siihen tulokseen, että kyllä, ehdinhän minä. Enkä tienaa.
My Little Ponyt on olleet aina erityisen lähellä sydäntäni (erityisesti sen päivän jälkeen, kun yritin epätoivoisesti löytää yhtä kaulakoruun kiinnitettäväksi ja potentiaalisin osasi puhua ja oli puolisen metriä korkea. Mitä tapahtui perinteisille, tyttöjen itsetuntoa heikentäville leluille?) ja olisin ostanutkin tämän pollen, ellei sitä olisi painettu erityisen epämiellyttävään paitaan.
Seppälässä sovittelin kahta -50 % -tagilla varustettua raitamekkoa mitä parhain tuloksin, hymisisi nätti sydänlompakkoni: ensimmäisen kolmeneloseen hukuin ja toinen sai mut näyttämään kolmetoista kertaa todellisuutta kurvikkaammalta. Säikähdin niin, että mekko päätyi jonkun muun löydettäväksi äänennopeudella.
Niin että loppujen lopuksi kotiuduin mukanani puolikas vesimeloni ja boksillinen Lumimiehen Mehujäitä, vahvana missiona pötkötellä ne ja Breaking Down kainalossani loppupäivä ulkona jossain kovin seilorihenkisessä.
Nyt loppui se maassaistuskelu: ostin eilen taloutemme kolmannen, toivottavasti aiempia pitkäikäisemmän riippumaton ja olen hengannut siinä kaiken vapaan, dataamattoman aikani viimeisen vuorokauden aikana. Partiolaiset pysykööt poissa mun luovien solmujeni lähettyviltä, ei se ole niin tarkkaa…
Olen mätsäreiden mätsäri. Rintakoruni mätsää teeppariini, teepparini mätsää mehujäähäni ja mehujääni mätsää, gmm, siihen rintakoruun! Hämmentävintä tässä on se, että olen aina luullut, että paitani on mintunvihreä, muumipeikkokoru sininen ja mehujää jotain helmenharmaan ja vaaleanvihreän välistä. Mutta aina ei voi olla oikeassa, ei edes joka – no, antaa olla.
Mites teidän alelöydöt? Lisää teorioita?
