Tänään kiipesin puuhun angstaamaan. Hymisin ei en saa luovuttaa ja kipu kuolee huutamalla, katsoin taivasta oksien läpi ja mietin, miten pieni maailmankaikkeuden mittakaavassa olen, et cetera, et cetera. Siellä tuli kuitenkin aika äkkiä kylmä eikä yksikään rohkaiseva ajatus lämmittänyt tarpeeksi.

Siispä hain kameran, huivin ja kaksi neuletakkia lisää. Vaihdoin biisiä ja kohta jo hymyilytti. Mutta vain vinosti, vain kameralle.

Ditahattu – Trashion NY, farkut – Cheap Monday, feikkiconverset – maman, vanhemmat kuin minä, tikkarikoru – ostettu Miiiltä, neuleet – alempi Only, päällimmäinen Vila, tunika – H&M, jumitushuivi – Pieces

Ehkä huomenna on enemmän mun päivä. Munpäivämpi. Minumpi päivä.

//edit: nyt se näkyy se videokin!

Eilen olin Miiin kanssa kahvilla. Kyllä vain, se siitä herkkulakosta, mutta kahvilassa oli uusia vaaleanpunaisia hypersöpöjä leivoksia, joissa oli iso paksu valkosuklaakukka ja kermavaahtoa ja suklaakolmio ja marsipaania, koulussa oli jälleen kerran yhtä niistä kummallisista lihakastikkeista ja mulla oli syksyn ensimmäinen hypäri!

Sitten Miii kertoi kyllästyneensä erääseen käsittämättömään kivaan esineeseen. Esineeseen, joka luultavasti lävistää sisäelimeni heti, kun kaadun seuraavan kerran, mutta yritän olla kompuroimatta se kaulassani.

Kymmenen sanaa minulta teille: se on käsittämättömän hieno, varsinkin tikkuosasta löytyvillä Mörrin hampaanjäljillä lisävarusteltuna. Kokeilin tallentaa koruhehkutukseni videollekin (kun kerran ihan kaikki muutkin) mutta reisille meni. Ja voin muuten vakuuttaa puhuvani ihan oikeastikin suoraan animaatiosta Pihla Peltohiiri pelastaa maatilan rumat sonnit ja koko maatilan siinä sivussa napatulla metsämyyrävauvan äänellä.

(Huolestuneille tiedoksi: sain mä sen korvattua. Siis korjattua.)

Eilen sen keikan jälkeen (Rautalukko oli jälleen hyvä, ilta ikävä) Piia oli kuullut juttuja. Juhlistaaksemme juttuja lähdimme tänään iltapäivällä hengailemaan ulos ja päädyimme spurguiksi sillan alle. Mulla on joku juttu vaarallisissa paikoissa istuskeluun – siltapalkit harvinaisen ruskeiden jokien yllä on ihan lempparilistan kärjessä.

Se päivä oli iloinen, ja se koostui…

…irvistyksistä…

…lasinsiruista…

…eteerisestä uinumisesta betonilla…

…lempilegginseistä…

…addiktioni kohteesta…

…epäolennaisista keittiökoneista pullopostissa… (Minä täällä hei! maitopurkki. Olen täällä Albaniassa paistinpannu. Eksyin, ja kuu paistaa vohvelirauta. Kaverini joutuivat lihansyöjä_murmeleiden HAARUKKA uhreiksi. Itse syön täällä vohveligrilli makaroonia. Täällä paistaa aurinko jääviileäkaappi. Tein juuri viiltohaavan teleskoopilla. Mikroaaltouuni. Muista syödä paljon kalaa, niin muskelit kasvaa kahvinkeitin!)

…no siitä pullopostista, vastaanottaja saa ilmoittautua…

…totaalisesta samaistumisesta…

…mariannesuklaasta, jota me tuhottiin levyllinen huolestuttavan lyhyessä ajassa…

Takki – Vila, hame – H&M, kiemuraleggarit – Vero Moda, feikkiuggit – Spirit, huivi – Pieces, sydänlaukku – H&M, kuvauspaikka – vaarallisuuteen asti laho

…ja siitä oivalluksesta, että Piia on murmeleistani lahjakkaimmasta päästä valokuvaajana.

Entä teidän? Ja mitä mieltä asusta?

Tässä taannoin yritin ommella ensimmäistä kertaa…niin, aika pitkään aikaan. Ehkä puoleentoista kuukauteen. Kahteen. Miten vain, mutta freteiksi meni: unelmanpehmoinen vaaleanpunainen kangas, jonka olin hymysuin kiikuttanut kangaskaupan lastenhyllyltä – ja vielä ihan käsittämättömän halvalla – ei halunnutkaan kolmanneksi komboon kuvitelmani kaksipuolisesta liivistä ja tummanharmaan sametti. Sametti, josta ei tullutkaan pikkuveljelleni, silloin 1 v, housuja, koska Lotta, 7 v, oli päättänyt haluta muovidalmatialaisten kansoittamaan muumilaivaansa maton keskeltä kangasta.

Näin ei ole hetkeen käynyt. Olen kiukkuinen.

Lisäksi olen kiukkuinen, koska olen taistellut jo muutaman viikon sitä Hennesin ruskeaa karvaliiviä vastaan. Äiti sanoo että se on ruma, shoppailuseurani sanoo että se on ruma. Minä sanon että se on hieno, ja ikävä kyllä niin sanoo moni muukin bloggari, mikä luonnollisesti johtaa siihen, etten voi ostaa sitä (ja siihen, että lopulta teen itse samanlaisen, mutta astetta tummemmasta kankaasta, jotta voin kutsua itseäni persoonalliseksi. “Ja tää ei oo muuten hennesiltä”, joojoo, been there done that)

Tänään olisi ohjelmassa taas keikallinen Rautalukkoa. \,,/ Nähtäväksi jää, keksinkö päälleni mitään vai joudunko lopulta hätävierailemaan vaatekaupassa – mun bilevaatevarastoni on edelleen yhtä heikoissa kantimissa kuin viikko sitten, kun vinetin asiasta edellisen kerran. Sad.

Näin BTW!

Koska tuo otsikko ei kertonut sitä jo (paras jäi pois: viroksi kirjahylly on raamaturiiu),  mun hylly tuli! Onhan sitä jo kolme viikkoa elettykin kirjameressä. Note to self: ensi kerralla, kun päätät haluta uuden kirjahyllyn, raahauta se paikalle ennen niiden kaikkien kolmensadan opuksen riipimistä lattialle edellisestä hyllystä. Bella Luna Nora on kuitenkin nimensä veroinen: se vetää niin Houkutukset, Potterit kuin kaikki ne tyttökirjatkin, joissa on edes yksi henkilö nimeltä Nora.

Hoxhox Antti Asplund-plussani valkoisessa rasiassaan. Onnistuin muuten lyömään sen vahingossa seinään ja nyt yhdessä risteyskohdassa on pintahalkeama! Korjatakaan sitä ei siististi voi, koska se on niin pieni. Harkitsen vakavasti jeesusteippiä.

Aasinsiltaa pitkin kiipeilläkseni (näettehän noiden valokuvien alla tuon Tarun sormusten herrasta? Hyvä. Sitten mä voin sanoa, että tämä kuva liittyy jotenkin edellisiin) me saatiin koulukuvat! Kaverikuvassa näytän mursulta, yksityiskuvassa katson kameraan äärisarkastinen ilme söpöllä pallonaamallani ja luokkakuvassa hymyilen kuin enkeli penkiltä putoamaisillani. Oli tää silti mun kuvavuosi, jos verrataan edellisiin (tukka huonosti, naama huonosti, kaikki huonosti, kirkkokuorolaislook ja verkkohihapaita + teiniangsti, näin viisi viimeisintä mainitakseni) ja muistot kivat ainakin jää!

Onko teillä kivoja koulukuvausmuistoja?

Minä olen mekkoihminen. Ja farkkuleggari-ihminen ja huivi-ihminen ja mustat sukkahousut -ihminen, mutta eniten minä olen mekkoihminen. Siihen nähden, miten mekkoihminen oikeastaan olenkaan (heii, toisto on tehokeino) minulla on naurettavan vähän mekkoja. Tässä siis suurpiirteisen keveästi luokiteltuina: Myy Maarian mekkovaranto !

Juhlamekot

Ystäväni vintageihme, mummin 60-luvun a-linjainen limenvihreä harsojuttu. Mulla oli tämä päättäripäivänä Funky Homo Sapiensin muffinirusettipinnin kanssa – molemmat erittäin kivoja asioita, joita en ole toistaiseksi toista kertaa käyttänyt.

Rippimekkoni, mustavalkoisesta Satumuumista visioni mukaisesti ompelijalla teetetty. Mulla on ollut tämä itse rippipileiden lisäksi myös australialaisissa häissä ja harvinaisen kansainvälisissä ylppäreissä ja toimii aina!

Tämä (ruskea? Punainen?) mekko on oikeasti juuri niin omituinen kuin miltä se kuvassa näyttää. Se ostettiin kauan sitten häihin Benettonilta, ja kyllä, se on aika hirveä.

Tämä oli taas yksi niitä “hmm. Hehe, kokeilenpa mitä tapahtuu, jos kiepsautan tämän suikaleen nurinpäin. Ai tämmöstä… Kokeillaas liittää siihen alaosa. Oho mekko” -ompeluksiani viime talvelta. Mulla oli se ystävänpäivätanssiaisissa, joihin se värinsä puolesta oikein hyvin sopi.

Arkiset mut menee nää juhlissakin -mekot

(Tämä ei oikeastaan kuulu kategoriaan, mutta olen nähnyt saman mekon khakinvärisenä ja loistavasti yhdisteltynä Brisbanen lentokentällä. Uskottelen edelleen itselleni pystyväni samaan.) Musta röyhelöinen vesirajamekko tarttui mukaan Avocadosta, Australiasta viime syksynä. Mietin pitkään kirkkaanpinkin ja tämän mustan välillä, mutta pinkki näytti kamalalta vastensovituskopin punaista oviverhoa. Fiksuihin syihin perustuvat ostokset ovat ominta alaani.

Ostin tämän Creamin mekon Lapualta Trend Duosta viidelläkympillä. Tarvitsin kevyen, vaalean perusmekon ja tämä osui alennusprosentteineen astioille varsin mainiosti.

Rakastuin Nanso Lempivaatteen karkkimekkoon Parkanossa tehtaanmyymälässä, mutta äiti kannatti painokkaasti rekkiinjättämistä (ei siis sillä, että mulla olisi ollut esim. lompakko mukana…) Joku ihana henkilö oli kuitenkin päättänyt järjestää näytekappalemyynnin Koskarin keskusaukiolle juuri oikeana päivänä, ja sain kuin sainkin mekkoni. Koossa S, mutta mahdun siihen vielä kymmenenkin kilon päästä!

Gina Tricotin pallohelmamekko on ihme. Ostin sen toissakesänä ja siedän sitä yhä. Toissakesänä, jona pidin hyvänä yhdistelmänä mm. mustavalkoraitaisia polvisukkia, tropiikkikuvioituja tennareita, mustaa neuletta, keltaista tähtivyötä sekä niitä Seppälän kirkkaanvihreitä caprihousuja.

Arkimekot

Frillaetumusmekko villasekoitetta on Zaran lastenosastolta. Näytän siinä muumilta, mutta kukapa meistä ei joskus näyttäisi?

Spirit Storesta mukaankaapattu mekko maksoi 42 euroa, mikä ei tuntunut ollenkaan niin suurelta Australian dollari = euro -humalan ja ostosdarran vallassa. Paljon sitä on pidetty ja rakastettu, vaikken enää lemppariani kokoelmasta osaakaan nimetä.

Joku kiva (vinkki: minä) hukkasi alennustarran tästä oversized-raitamekosta välillä Koskarin Ginan sovituskoppi – Koskarin Ginan kassa. Se maksoi siis täydet 15 euroa. OMG!

Tulkaa nyt joku kertomaan mulle, ettei muotolaskoksia tehdä noin päin! Rakastan kyseistä mekkoa, mutta välillä vähän ahdistaa.

Randomoutoudet

Tämä oli ihan pakko saada viime syksynä Hennesiltä. Yksistään väriyhdistelmä on aika kauhea, mutta viidenkymmenen tunnin lentokoneessaistuminen tappoi mekon lopullisesti.

Rippimekon kaavoilla väännetty villakangasmekko samasta kankaasta, josta tein taannoin tyynyjä huoneeseeni. Tämä näyttäisi ihanalta esimerkiksi Rannan päällä, minä tunnen siinä oloni yhtä kotoiseksi kuin lumiukko lämpölampun alla.

Mitä mieltä? ;)

Toppi – itse tehty, farkkuleggarit – Vila, lörppöneule – Vila, elukkahuivi – Pieces, plussa – hei musta ois tosi kiva kuulla arvauksia, Frezza vanilla – tietysti Pauligin

Mä en halua oppia enää yhtäkään asiaa fysiikasta. Kun koe oli (kunnialla tai vähemmällä kunnialla) ohi, astuin ulos, katsoin sinistä taivasta ja oransseja lehtiä, jotka näyttivät sitä vasten ihan erityisen oransseilta. Nauratti, kunnes muistin, miten iso se taivas ihan oikeasti on, miten pitkä matka on jo lähimmälle tähdelle, muistin, että taivas on sininen vain, koska se on kauempana sinisempi. Muistin, miten pimeää on illalla, kun aurinko ei enää paista. Vaikka paistaa se, mutta maapallo on kierähtänyt akselinsa ympäri niin, ettei siitä ole meille täällä paljon iloa.

Ajoin kotiin ja ostin Frezzaa. Väärästä kaupasta, siellä ei ollut ollenkaan minttuversiota. Olen ryyppinyt viimeisen viikon aikana käsittämättömän paljon tuota jaloa juomaa (ja nyt muuten puhutaan kaksinumeroisesta purkkimäärästä) sitä varmaan virtaa kohta mun suonissanikin. Olisipa muuten hauska tilanne verenluovutuksessa, kun pussiin tursuaisikin pelkkää minttujääkahvia. Harmi kun painan liian vähän ja mulla on liian huono hemoglobiini.

Mummin ullakolla remontoidaan, ja koska se on tyhjillään, olen hyödyntänyt sitä viime päivinä erinäiseen valokuvailuun useasti. Nyt se ilo loppuu: pihalla on kaksi mopoautoa ja niiden omistajat terrorisoivat noita söpönkeltaisia seiniä. En uskalla ajatellakaan, miltä kämppä näyttää, kun ne lopettavat. Ei varmaan mitenkään turhan fotogeeniseltä.

(Post scriptum: Antti Asplundin. Se plussa.)

(Post post scriptum: uskokaa paksuudessa mieluummin tuota taaempaa jalkaa, etummainen taisi saada jonkin satunnaisen pullakohtauksen!)

“Muumilaaksossa oli ollut vieraita. Oli ollut serkkuja sekä äidin että isän puolelta sekä tätejä. He viipyivät peräti kaksi päivää ja Muumimamma, joka ei enää lopulta tiennyt millä huvittaa vieraitaan, keksi viedä heidät kävelylle Muumilaakson ympäri. He vaelsivat luolaan ja uimarantaan ja purjehtivat hattivattien saareen. He kiipesivät vuorelle, jolta Taikurin hattu oli löytynyt ja kävelivät puron yli ristiin rastiin. Ja sireenipensaiden ohi ja palmulehtojen halki ja poikki rehevien niittyjen. Mutta vieläkään eivät vieraat osoittaneet kotiinlähdön merkkejä.

Niinpä Muumimamma vei heidät vielä yli yksinäisten vuorten niiden pohjoispuolella olevalle autiolle ylängölle, jolla tuskin kukaan oli koskaan käynyt. Sukulaiset valittivat, että heidän jalkansa tulivat kipeiksi paljosta kävelemisestä, mutta he valokuvasivat tarkasti kaikki nähtävyydet ja raapustivat hakkaamalla nimikirjaimensa yksinäisten vuorten huipulla olevaan kalliopaateen (siihen, joka on niiden kahden riippusillan välissä, sinähän tiedät). Ja sitten vieraat vihdoinkin lähtivät.

Ja vasta silloin Muumimamma huomasi, että tahmatassu oli nakertanut reiän hänen laukkuunsa. Hän tyhjensi laukun koko sisällön ruokailuhuoneen pöydälle. Nenäliina oli jäljellä ja teräslanka ja eristysnauha ja kynäveitsi ja ne kuivat sukat ja aspiriinitabletit – mutta hillokellarin avain, kaksi simpukankuorta ja kahdeksan kaunista kiveä oli pudonnut.”

Perjantaina oli mummin synttärit. Lahjoin sitä seikkailullisella muumimukilla ja silloitetulla muumityynynliinalla. Tassu pystyyn kaikki, jotka eivät olisi osanneet arvata, kaksi niiltä, jotka yllättyivät?

Jumituttuani muumivaihteelle en kyennyt pysähtymään. Kun näin Muumipelin, siis aidon ja oikean MUUMIPELIN, pilkottavan pelihyllystä (tai ei se mitenkään varsinaisesti pilkottanut vaan lähinnä hengaili peittämässä kaikkia muita lautapelejä) käytin sen kassan kautta nopeammin kuin olisitte ehtineet sanoa “tässä on jotain hyvin regressiivistä”. Ja on se loistava. Kalvetkaa, simskolmoset ja murderandspreadblood MXXIV:t, muumipeli rokkaa!

“Ja jotta oikeus tapahtuisi, on voittajan saatava hillovoileipä”, sanoo Muumipeikko.

…tapahtui eilen. Lyhennellysti ja sensuroidusti: kun oli toipunut psykankokeesta riittävästi, lähdin Piia-Maria seuranani kohti the ultimate diceä paikkaan, joka muuten perustettiin alun perin häjyjen hillitsemiseksi! Miten siistiä.

Hyppimään päästyämme teimme hyvin mielenkiintoisen havainnon. Itse bilepaikalla jumalattomien peilipallojen alla loikki korkeintaan kymmenen ihmistä, tien toisella puolella Tokmannin parkkipaikalla riitti tunkua. Jos saan neuvoa, sinne pääsee perusperjantaina dokaamaan ihan ilmaiseksi.

Viimein kyllästyttyämme villiin menoon siirsimme tomumajamme seurakunnan nuorisotiloille. Kittasimme 7upia ja keskustelimme derivoinnista ja suklaamoussesta. Se the ultimate dicen sijaan oli kivaa ja maltoimme poistua vasta puolenyön jälkeen, kun ovet lukittiin. Aamulla tuhisimme perse homeessa puoli kymmeneen (Piian äidin sanavalinta, ei minun). Tämän vuoden ennätys, ellei sitä legendaarista pääsiäislauantaita lasketa.

Hohdan sokaisevasti. Mutta voiko pieni ihminen paljon tuon tyytyväisemmältä näyttää?

Anatomiatoppi – Australiasta, denimleggarit – Vila, paljettilättypanta – Selected Femme, pallolaukku – Lindex, korot – Bianco

Suprén toppi oli ainoa tilanteeseensoveltuva yläosani, niin surullista kuin se onkin. Kun Pokerface tunki tajuntaan ja päkiöihin alkoi jo sattua, keskityin vain tuumimaan niitä kaikkia bilemekkoja, jotka Tukholma saa luvan mulle tarjota. Hapsuja, kuvioita, mustaa ja värejä ja röyhelöitä ja paljetteja – eikä yhtäkään rouheaa rokkiyksityiskohtaa.

Mitä sanoo arvoisa judge asusta?

…on juuri nyt elämäni tärkein kirja. Pari tuntia sitten sain luettua sen loppuun. Hyvin tehty, Myy Maaria, hienosti. Opo taputtaisi olalle ja puhuisi kielillä. Tässä meillä on fiksun ja suunnitelmallisen opiskelijan mallikappale. Ai tekniikka? No koetta edeltävänä päivänä kirjan läpikahlaaminen tietenkin!

Tähän mennessä koeviikkoni on sujunut loistavasti. Saksan aineeni (kerro itsestäsi kuudella lauseella) keskeisimmäksi asiaksi valikoitui “ich habe eine Banane. Ich möchte die Banane essen.” How penetrating is that?

Teeppari – H&M, jakku – H&M, huivi – Pieces, farkkuleggarit – Vila, korot – Vagabond, DVD – Tokmanni

Kakkoskauteni Sinkkuelämää oli lopputeksteissään, joten päätin motivoida itseäni kolmosella. Todella fiksua olla ostamatta sitä kenkälaatikkoa heti kerralla, onhan se paljon jännempää metsästää osia ympäri Pohjanmaata! Asia sai mut analysoimaan telkkarillisia epäkohtia, joihin olen viime aikoina törmännyt useasti:

1. No se Big Brother. Miksi, oi miksi, mä vietän seitsemästoistaosan hereilläoloajastani joka päivä jenkkifutistreenien ja röökeistä tappelemisen katseluun? (Vastaus: Lotta ja Ragnar ja Kätlin ja Sampo on kivoja. Ja sitä paitsi se sormillanostamisjuttu oli hyvin jännää.)

2. Sinkkuelämää. Joka ikinen jakso kulkee kaavalla kiva mies – treffit – ehkä jopa toiset treffit – kamala totuus paljastuu – kahvilassavatvontaa. Miksi? (Vastaus: no eikö oikeakin elämä mene just niin? Joka päivä sama kaava. Herääminen – aamupala – kouluun/töihin – kotiin – lisää ruokaa – se perkeleen BB – vähän ruokaa vielä – nukkumaan.)

3. Late Lammas. Miksen ole vieläkään löytänyt mistään sen tuottiksia DVD:llä? (Vastaus: koska en ole vaivautunut etsimään. Huomenna vois.)