College Acne, farkkulegginsit Vila, kännykkäkaula-asia Selected Femme, varpaissa Mavala Paris

Tänään olen palannut iskosta ja tuijotellut tyhjin katsein ulos kirkon ikkunasta sillä välin, kun sytytämme kynttilän ja se liekkiin leimahtaa. Olen syönyt omenoita ja kinuskikastiketta ja alkanut vähitellen ymmärtää, mitä Ihaa tarkoittaa sanoillaan ‘tänään tässä ja huomenna poissa’. Olen lukenut Harry Potteria ja blogeja sekä päättänyt, että tästä noustaan. Suunta on ylöspäin. Päivä paistaa risukasaankin etc. jne. tms.

Acnen college, josta maksoin nettistalkkailuni perusteella alle kolmasosan lähtöhinnasta Stockholm quality outletissa, on ottanut luokkahupparini paikan angstivaatteiden kärkikastissa. Noteeratkaa muuten söpön tyttömäinen detalji, satiinirusetti niittipussukassa! Liian isoja farkkuleggareita älkää noteeratko.

Mekko GT, sukkahousut (indigonsähkönsiniset) Seppälä, rusettipatella Analta lainassa, neule Only, kengät Vagabond

Tänään mulla ei ole mitään sanottavaa, raskas on ollut päivä. Voimiani kaikille, jotka niitä nyt tarvitsee enemmän kuin minä. Palaillaan viikonlopun jälkeen, nyt lähden isoskouluttamaan.

…ja ilman leffaakin ihan ookoo – tänään en katsonut yhtään leffaa ja silti vedin pussillisen maissitornadoja. Hyvältä maistuivat. Plus sain ne ilmeisen halvalla yläkoulun oppilaskunnan kioskista. Plus Jonna maksoi. Muutenkin oli ihan tosi jees päivä: koulua oli kahteen, sain luvan uusia saksan sanakokeen ja palautin enkunaineeni. Se kertoi huonokäytöksisen koiran tarinan sen omasta näkökulmasta. And all that screaming, shouting and crying? I wonder what they would say if they could talk. Olen oikein tyytyväinen itseeni.

Mekko Zaran lastenosasto, huivi Pieces, hattu H&M

 Jos olisin blogini lukija ja paha ihminen, olisin jo jättänyt kiukkuisen anonyymikommentin keskenään samankaltaisista asuista. Tuokin mekko on esiintynyt melkein identtisessä kombossa noin miljoona kertaa tämän syksyn aikana. En voi sanoa olevani tyytyväinen asian laitaan, mutta vaateinspikseni on ja pysyy poissa. Välillä välähtää, mutta välillä sattuu kummallisen harvoin.

Tällaisissa mä kuitenkin palloilin koululla, mummilla ja isospalaverissa. Minusta ja Hannasta tulee isoskoulutuksen selvitä hankalat tilanteet -radan ongelmapariskunta eroineen ja yhteenpalaamisineen. En kadehdi uusia isospikkuisia. Tämä merkintä on ehkä töksähtelevin koskaan kirjoittamani ja täynnä pisteisiin päättyviä lauseita, joten taidanpa. Lähteä tästä. Syömään.

mekko American Apparel, neule Vila, laukku Lindex, paljettihuivi Seppälä, pinkki huivi Pieces, leggarit Vila, ballerinat enskun, kynsissä Mavalan Black, ryhtini on raskaana

Eilen käytiin Piian kanssa tsekkaamassa Uusikuu. Itse leffasta mulla ei ole paljon sanottavaa: kirjan tapahtumat oli saatu mahtumaan siihen oikein hyvin ja musiikit olivat loistavat, mutta näyttelijätyö oli Houkutuksessa parempaa – ja mitkä ne ihmeellisen keltaiset piilolinssit oli olevinaan?

 Seinäjoki oli jo ihan jouluvaloisa, täällä ei ole saatu edes niitä katuvalotähtiä ja -kuusia paikoilleen. Ristiriitainen kahvila (no just se ‘kodin melskeestä kahvilan rauhaan’ -pysähdyspaikka Epstorin keskusaukiolla) oli saanut vihreät sohvat, yhteen oli hautautunut risti-istunnassa tyttö, jolla oli värikäs ruutuneule ja hamahelmikaulakoru. Vähän kadehdin, mielelläni olisin näyttänyt samalta – täysin kotonani olevalta, katse kaukaisuuteen suunnattuna, sormet kahvikupin ympärille pujotettuna ihmisten kiirehtiessä ohitse. No vähän dramatisoin, en minä tykkää kahvista eikä se tyttö katsonut kaukaisuuteen.

Leffan jälkeen istuimme puolitoista tuntia Coffee housessa mangopirtelöllä taivaan tummetessa ja koristelumihiutaleiden kieppuessa katosta. Joulufiilikset on, harmaa marraskuu off.

Kivaa, hmm, tiistai-iltaa?

Joulupukki hyvä.

Tänä vuonna on osoittanut mahdottomaksi olla kiltti kaikille. On osoittautunut mahdottomaksi ajaa yhden etuja tallaamatta jonkun muun varpaille aina välillä ja käytännössä aika vaikeaksi olla välillä sanomatta vähän rumasti.

Siitä huolimatta minulla olisi muutama toive. Jos saan jotain listalta synttärilahjaksi, älä tuo sitä samaa, okei? Muussa tapauksessa toivoisin joululahjaksi… 

- Marc Jacobsin Daisy-hajuvesi siinä nätimmässä pullossa
- se GT:n rannekoru, jossa on luu ja brittisydän
- Nikoniin mätsäävä AF-S DX Nikkor 35 mm f/1.8G
- Minimarketin punainen knalli
- Sinkkueläimien neljäs tuotantokausi
- Talvi-konvehteja!
- keraaminen suoristusrauta
- Harry Potter ja liekehtivä pikari
- Lankakaupan tyttö
- rahaa
- eikä sit muuta,

THX BYE

Hei taas ihan luonnottoman pitkästä aikaa ja tiedoksenne, että on sitten teidän vika, jos mun silmänaluset on aamulla kuin sillä McGarmiwan kissamuodolla. Asia ei luonnollisestikaan liity mitenkään siihen, että olen tähänastisen viikonlopun aikana nauttinut ihan liian vähän unta ja ihan liikaa hiuslakkaa ynnä muita nesteitä. Gaala jatkoineen oli eilen, ja kivaa oli joo, näytelmä meni hyvin joo, mekko pysyi päällä, ja voi kyllä, mä olen tullut eilen kotiin neljältä. Aamulla heräsin englanninkieliseen puheeseen, söin vähän jonkun muun suklaata, nukuin lisää ja nousin yhdeltätoista tukka yhtä sileänä kuin illallakin. Saattaa olla, että liioittelin vähän sen hiuslakan kanssa.

Keskiviikkoisen Vaasan-reissun ostoslakon kaatava tekijä oli tämän postauksen kuvissakin esiintyvä mekko. Teknisesti ottaen se on toppi, mutta mä en ole muutenkaan erityisen tekninen ihminen, ja mä tarvitsin bilemekon, en toppia. Ja siitä on yllättävän paljon aikaa, kun olen viimeksi ostanut jotain Hennesiltä. Ja mä olen käyttänyt sitä jo kahdesti.

Näin ison vaalean pinnan yhdistäminen järkevästi on kaltaiselleni ei-niin-suurelle puuterihömppäsävyjen ystävälle osoittautunut kuitenkin vaikeaksi, joten päätin kokeilla erilaisia juttujuttuja niinkin loogiseen aikaan kuin yhdeltä yöllä. Onhan nää asusteet nyt nähty, mutta one more time with feeling!

Risti – Antti Asplund, matokettingit – JC, popot – Bianco, huivi ja laukku – Pieces, neule – Only

Viime päivät ovat menneet nopeasti. Kouluun, kotiin, kerhoon tai ompelukoneen ääreen. Nukkumaan. Läksyt, ehkä, mutta vasta sen jälkeen, kun nukkumista on tapahtunut jo puoli tuntia. Nytkin olisi jo aika, mut jos mä vaan ihan tosi nopeesti!

Tänään minä ja brasilialainen määräaikasiskoni suunnistimme kohti Vaasan kaunista kaupunkia. Typerä idea, kyllä, varsinkin, kun ehdimme olla kohteessa noin kolme tuntia ja matkustamiseen junanvaihtoineen meni reilusti yli. Vaan ei se mitään, kivaa oli, shoppailulakko kasvoi viikolla (en ollut ottanut huomioon gaalanjatkoja enkä Jonnan synttäreitä, shit happens) ja kengätkin löytyi. Kahdet. Yksiäkään ei minulle. Kiitos, korkeampi voima.

 Vaasan Jim & Jill myy niitä kahta kolmesta asiasta, joita odotin koko Weekdaylta eniten. On suurta oikeutta, etten ostanut kumpaakaan. Toiseksiviimeinen kuva taas kertoo suurimmasta tarpeestani tällä hetkellä – joulupukit ja -muorit, GT kutsuu!

Tiesittekö muuten, että kilometrin juokseminen ja subin (satunnaisilla mausteilla höystetyn sen, joka oli ylimpänä listassa) ostaminen viisi kiloa ostoskassia molemmissa kädessä on mahdollista kymmenessä minuutissa? Voin valehtelematta kertoa, että oli ihan todella hyvää. Tosin se saattaa liittyä myös siihen, että olin viimeksi syönyt näkkileipää yhdeltätoista.

Huomenna vaatekerta, en uskalla edes julkaista maailman ankeinta jälkikäteislavastusta!

Neule – Only, tunika – H&M, aurinkolasit – H&M, kengät – Vagabond, sukkahousut – Monki

Kun näin nämä sukkahousut ensimmäisen kerran läjissä Götgatanin isossa Monkissa, jonkun homo sapiens sapiens sapiensin paketistaan repiminä, olin varma, ettei pokkani riittäisi käyttämään niitä. Että ne olisivat liikaa jopa minulle. Kun Enna julisti hotellilla ottaneensa niistä väärän koon, mietin, riittäisikö pokkani käyttämään niitä. Että olisivatko ne liikaa jopa minulle. Kun tarjouduin ottamaan ne huostaani, olin sitä mieltä, että olikin jo korkea aika ryhtyä treenaamaan pokkaani. Ja ettei mikään ole liikaa.

Tänään kokeilin yhdistää ne hyvin neutraalisti, mutta vielä minä täydennän sirkuslookin knallilla ja tyllihameilla. Pakollisena väriläikytyksenä viime kesän vakiolasit – eivät ole ihan tätä vuodenaikaa, myönnän, mutta säänmukainen pukeutuminen onkin yliarvostettua niin kauan, kun laukussa on ainakin yksi lämmin neule.

Iskeekö teihin kuviosukkikset?

Oon huomannut lyhyen elämäni aikana, että ininä ja vinetys ovat eeppisiä asioita. En tiedä, mistä se johtuu, en tiedä, mihin se johtaa, mutta välillä tunnen tarvetta olla niiden tasolla eeppinen. T.ex. nyt.

Mun silmät, sormet, oikea polvi ja pohjelihakset tekevät kuolemaa. Samoin ne lihakset, joilla on tapana ylläpitää hymyä. Mun kengät selvisivät hengissä Asteen keikasta (huumori huumorina ihan oikeasti) vaikka tärisin kauhusta niiden puolesta koko takaa-aaltoilevien teinien kansoittaman tunnin ajan. Sosiaalidarra alkaa hellittää ajan ja irttaripussin kuluessa, mutta mun pääni ei ole vielä tiedostanut sitä. Olen hukannut äidin toisen mustan juhlalapasen (sellaisen pitkän, kiiltävän, tiedättekö, just sellaisen) ja gaalamekkoalaosaideani, jota varten olen uinut tyllissä itselleni epäominaisen pitkän ajan (ks. kuvat alla), ei toimikaan.

Miten voi ammatti-ihminen ymmärtää yksinkertaisen selitykseni kangaskaupassa noin väärin? Tai miten voin minä, epänormaalin paljon ommellut kohta kuusitoistavuotias ihminen, ymmärtää superhaastavan step-by-step -instructionsin (steps: 2) noin väärin? Tuen teoriaa yksi. En mä voi olla niin säälittävä. Turhauttaa silti.

Hämmentyneille: meidän mahtavan originellissa lukiossa ei vanhoja tanssita. Meidän mahtavan originellissa lukiossa on gaalatanssiaiset ainakin toistaiseksi joka vuosi kaikille, ja meidän mahtavan originellin lukion gaalatanssiaiset järjestetään marraskuun puolivaiheilla. Minä pukeudun vaaleanpunaiseen ja mustaan sikäli, kun pikku ongelmista päästään – ja päästäänhän niistä. Ennenkin on päästy. Ja mulla on vielä viikko aikaa.

Saanko kysyä, onko tää vaan jotain luontaista kitalaen limakalvojen rappeutumista vai onko Lotat olleet aina noin kirpeitä? Sijoitin kolmeen, söin ne nelisen tuntia sitten ja vieläkin kirvelee. Toisaalta kirpeitä me ollaan kaikki muutkin, mikseivät siis karkkiversiot…

Mutta kuten otsikkokin jo saattoi kertoa, viikon kuumeisesti odottelemani hennespaketti tuli! Oli ehkä siisteintä hiippailla ensimmäistä kertaa ärrälle itse passi clutchissa, antaa kassalle oma Visa ja saada oma paketti, jonka on tilannut itse, maksanut itse ja jonka kuljettaa kotiin omassa pyöränkorissa. Ja josta vastaanottaa omat moitteet mummilta siitä, miten mulla on jo ihan liikaa kenkiä. Hmph. Ei mulla yksiäkään sinisiä ollut.

Seitsemän sentin siniset tekomokkakorot on just sitä sellaista huonekalukangasta, johon voi piirtää. Tylsien bileiden taatut ykköskengät lähti kahdellakympillä.

Mun Dita von Teese -hattu alkaa vedellä viimeisiään, joten oli pakko hankkia tilalle vähintään yhtä burleski venehattumainen huopajuttu rusetilla. Viisitoista euroa, kaching, mutta tarpeeseen!

Perusvadelmaraidallisesta löysästä teepparista ei olekaan tunikaksi edes koossa M, mutta ei tällaisia voi olla liikaa, varsinkaan kuuden euron tällaisia. Villabolero kuvausrekvisiittaa.

Nyt, kun tuo paketti saapui, päätin vihdoin toteuttaa Laurapandan jokin aika sitten ilmaan heittämän haasteen kuukauden ostoslakosta. Tähänastiseni ovat olleet melko vaisuja yritänpä-vähän-vähentää -tapauksia, mutta hyvien tuloksien rohkaisemana otan tällä kertaa noudatettavakseni tarkat säännöt.

Myös minun lakkoni koskee vaatteita, asusteita, kenkiä, kosmetiikkaa, kirjoja, levyjä, turhia herkkuja yms., joita ilman tulen selviämään seuraavan kuukauden. Minunkaan lakkoni ei koske pakollista ruokaa, ja lahjoja saa ostaa. Ulkona saan syödä, mutta en mennä liiallisuuksiin. Jos lipsun, lakko pitenee joka kerrasta viikolla. Porkkanaa minulla ei ole, mutta ylen tärkeä säästökohde (jonka ylen tärkeyden keksin tänään, hienoa) on, joten eiköhän tämä tästä!

Liittykää lakkoilijoiden joukkoon, oi kanssashoppaajat!