Viime viikot olen potenut pahalaatuista kevätväsymystä. Olen viettänyt iltakaudet selaten pääkaupunkiseutulaisbloggareiden viime toukokuun arkistoja ja melkein tuntenut Hietalahden hiekat varpaissani. Olen katsellut viime kesän asujani ja kummastellut, miten paljon niihin saattoi ympätä värejä hyppimättä silmille maisemasta. Olen ikävöinyt ja huomannut, etten olekaan neljän vuodenajan ihminen, vaikka kuvittelin niin. Ja sitten olen vetänyt pipon silmille, antanut iPodin tulvia mehujäänmakuisia kesäbiisejä ja lähtenyt pyöräilemään pimeään.

Asukuvat arkistoistani väliltä toukokuu-elokuu.

No niin, nyt se uusi ja ihmeellinen. Varoituksen sana heti alkuun: ei, ette saa niitä vaikka tahtoisittekin. Varoituksen sana kaksi: ne saapuivat Biancoihin tiistaina, minä rohmusin eilen Vaasan liikkeen kolmanneksiviimeisen parin. Varoituksen sana kolme: ööh…eikö kaikissa itseään kunnioittavissa listoissa olekin kolme kohtaa?

Olin jo suunnittelemassa ulosmarssia Rewell Centerin Biancosta, kun käteni osui vahingossa johonkin mustaan ja muhkeaan. Kokeilin sitä, sain käteeni sen parin ja kokeilin sitäkin. Patsastelin peilin edessä etu- taka- ja sivuperin huolestuttavan kauan. Vilkaisin hintalappua, pysyin juuri ja juuri pystyssä ja päätin tulla hakemaan popot myöhemmin, jos olisin yhä niiden kannalla. Sitten kuvaan astui kaksi kappaletta myyjiä.

Myyjät ovat niitä inhottavia ihmisiä, jotka vaihtavat surutta vaikka kaikki rahasi kulmikkaisiin pahvilaatikoihin sileissä paperikasseissa. Niitä, joiden suussa “kiitos tosi paljon” tarkoittaa “syöt loppukuun pelkkää kaurapuuroa”. Tämänkertaiset olivat sitä pahinta laatua; samaa mieltä minun kanssani. Siispä työnsin kortin lukijaan.

En kadu. Kengät ovat kauniit, kiilakorkoiset ja umpinaiset sekä paljon enemmän minun tyyliäni kuin vielä mikään tänä keväänä. Tyttömäisyys ja minimalistisuus, vahvat värikontrastit ja Puft bootit elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka. Sen pituinen se.

Tänään aamulla, kun paikallisjuna puksutti minä ja Annina kyydissään kohti Vaasaa, löysin kamerastani mustavalkoasetuksen. Ehkä se on uutuudenviehätystä tai ehkä sitä, että voipaperia muistuttava talvinaamani näyttää mustavalkoisena vain aistikkaan kuulaalta, mutta en muistanut vaihtaa automaatille koko päivänä.

Chailattea Wayne’s Coffeessa. Sympaattinen kahvilatyttö puhui minulle ruotsia ja Anninalle suomea. Olin kummissani, mutta myönnyin tilanteeseen ja sanoin detsamma.

Takki Monki, legginsit Vila, tunika GT, synttärilahjavyö, hattu Zara, huivi MTWTFSS ja jotakin uutta ja ihmeellistä Biancosta

Annin sotasaalis ja parasta limsaa. Ken tietää, kertokoon, miksi sitä ei saa meiltä päin?

Olen lueskellut virolaisia blogeja jo jonkin aikaa. Vaikka niitä ei ole kovin paljon, lisää löytyy helposti, kun saa puhkaistuksi kuplan yhden ympäriltä. Virolainen muoti on kokeilevampaa, ihan vähän värikkäämpää ja jollain perustavalla tasolla iloisempaa kuin suomalainen, mutta kuitenkin niin lähellä, että perusilme pysyy harmonisena suomalaisenkin silmään – eikä katkeruus iske lumisia taustoja katsellessa.

Vaatamind (katso minuun) on jotakin Stockholm street stylen ja Lookbookin välimaastosta. Surkea vironi ja Google Translator löysivät Projektist -osiosta yllättävän paljon tuttuja asioita: tyylisivusto, omaperäisen ja ainutlaatuisen tyylin luominen, inspiraationlähde, muoti, kulttuuri ja taide. Käyttäjäksi sivustolle kelpaa kuka tahansa, ja oman lookin tai kuvan lisääminenkin pitäisi olla mahdollista. Toistaiseksi neljän henkilön pyörittämä sivusto on pullollaan katumuotia ja designia, ja jos projektistia on uskominen, tämä on vasta alkusoittoa.

Kuvat vaatamind. ee

8-10 ruotsia
10-12 Jonnalla syömässä ja mariokarttaamassa
12-14 terveystietoa
14.15-15.15 zumbatunti
15.30-16.30 mummilla syömässä
16.40-17.55 varpaidenpakastusta tyttökerhon varjolla
18.00-21.00 teatteriesitys (yllättävän putkeen)
21.00-22.00 Annilla vakuuttamassa Annin äitiä siitä, että shoppailemaan lähteminen sen rahoilla todella on hyvä ajatus
22.30 -> pohdintoja siitä, miten olen jo jonkin aikaa haeskellut it-bagia.

Tai en it-bagia, me-bagia. Laukkua, joka olisi täsmälleen minä, muttei ikinä liian tylsä tai liian puhelias – loikoilisi vain vierelläni viileänä ja sisältäisi kaiken tärkeän. Huulirasvapönikän, mustakantisen muistikirjan, lisähuivin, lompakon, muumilimsapullon, joka olisi aina täynnä ja jonka korkki ei ikinä vuotaisi.

Olen valmis myös sijoittamaan siihen laukkuun. Musta ei ole ikinä tuntunut siltä, että kalliin laukun pitäisi olla kestävyydessään ja laadukkuudessaan – ihan riittävän tylsiä sanoja jo valmiiksi – vielä huomaamatonkin, ja tämän syksyn kuluessa mielipiteeni on alkanut entistä vahvemmin kallistua siihen, että minun me-bagini on violetti. Alla olevassa kuvassa esiintyy muutama potentiaalinen ja muutama täytevaihtoehto – eikö teistäkin ala tuntua siltä, että mä olen luonnonlahjakkuus graafisessa suunnittelussa? Musta alkaa.

Ylävasemmalta kellonpyörintäsuuntaan: Marc by Marc Jacobs, Mulberry, Lumi, Mhann, See by Chloé, Marc Jacobs.

Tänään ompelin pitkästä aikaa, onnistuin vielä pidemmästä. Toissakesänä, kun vietin honeymoonia rippilahjaompelukoneeni kanssa, ei tainnut olla kovin montaa päivää, jona en olisi ommellut. Muistan olleeni hyvin hämmentynyt ‘hiljaisesta’ ja ’suoraan tikkaavasta’ koneesta, jolla vaatteiden tekeminen oli helpompaa kuin ikinä. Todellisuudessa Elnani pitää lähes absurdia meteliä ja tikkaa minne tahtoo, mutta kun vertailukohtana on 80-luvulla käytettynä ostettu Husqwarna, mikä tahansa taitaa olla luksusta. Enkä valita.

Enää en haaveile vaatesuunnittelijan urasta, eikä yksikään asia pääse paininjalan alta ilman verta, hikeä tai vähintään kyyneliä. Kyky on kyllä tallella. Ongelma on vaatimustasossa ja ehkä vähän siinä, etten ole kasvanut niin aikuiseksi, että osaisin ajatella ‘no, kantapään kautta’ ennen kuin siinä vaiheessa, kun naksutan selviytymistarinaa tänne supertyylikkäiden uutuuksien seuraksi.

Palataan astialle huomenna, ehdin jo kyllästyä poimulankoihin tältä päivää. Hyvää yötä, pysykää sisällä turvassa myrksyltä!

Eilen oli huonoin tukkapäivä sitten jonkun sellaisen päivän viime kesänä, kun laitoin hatun päähän aamulla ja otin sen (ehkä) pois mennessäni nukkumaan. Muutenkin päivä oli hyvin huono: joku idiootti vei nenäni edestä Vagabondin Thelmat huuto.netissä. Olin vahtinut niitä perjantaista asti. Vihaan elämää. Vaatteiden kivuus on anorektinen lohtu. (edit: nyt loppui kännykästäkin akku. Mun tuurilla Olavi on napsinut johdon iltapalaksi ja raastanut höystöä salaatin päälle itse laturista.)

Hame Zara, teeppari GT, neule H&M, saappaat second hand

Avasin äsken täysin pahaa-aavistamattomana Alice Pointin tarkistaakseni sen päivitysten varalta, ja eksyinkin tänne. Selasin virtuaalikirjasta (rakastan hassuja grafiikoita) hymyn levitessä kasvoilleni. Tätä minä juuri kaipasin! Suomalaisen blogosfäärin piiri pieni pyörii tahtiin, jossa pysyäkseen on välillä luettava muutakin. Ranskalaissaitti muffinintuoksuineen auki, ja heti on helpompi hengittää. Kymmeniä uusia blogeja yhdellä klikkauksella? Kelpaa.

Weardrobe 100 -projekti keräsi yhteen vuoden 2009 parhaat asut vuoden parhaista blogeista from London to Stockholm, Brooklyn to San Fransisco. Listalta löytyivät sekä vanhat tutut – Le blog de Betty, Fashiontoast, Elinkan – että ainakin minulle vieraammat ihanuudet, jotka napsin välilehtiin. Näitä ainakin jään seuraamaan!

Pandora

Suloinen pariisilaistyttö, jonka tyylitaju on ylivertaisin vähään aikaan näkemistäni. Minullekin nördelasit ja union jack -laukku. Katkeruuteni itseäni kohtaan ei ole ainakaan vielä laimentunut, vaikka sen GT:n pehmoversion palauttamisesta alkaa olla puoli vuotta.

Tahti Syrjala (lisää omavalintainen määrä ä:n pisteitä)

Irlantilaisella Tahtilla on suomalainen tausta, mistä voidaan olla yhdessä ylpeitä – kuin myös uniikista, vähän pelottavasta tyylistä, supersiististä raitahameesta sekä vaikka siitä, että minä ja Tahti ollaan kenkäsamiksia. Enkä tarkoita nyt kuvan kenkiä.

Slanelle Style

Slanelle on ranskalaisnaisen perikuva: chic myös kaatosateessa. Rentous on monesti esteettistä, mutta hyvin harvoin näin esteettistä. Ja – hei, mistä lähtien sinapinkeltainen vaaleanpunaisen kanssa on näyttänyt tuolta? Tahdon vuosien takaisen jumitusmyssyni takaisin.

Kuvat lainattu: Pandora, Tahti Syrjala, Slanelle Style

Hyvät naiset, on tullut aika esitellä synttärilahjani itselleni. Joo, ihan totta, mun synttärit oli joulukuun alussa (ja joo, ihan totta, synttärilahjojen ostaminen itselleen on aika kömpelöä ostoslakon kiertelyä) mutta tänään tapahtui jotain mullistavaa synttärilahjani suhteen. Sen lento katkesi jo ensimmäiseen käyttökertaan joulun alla, mutta tänään posti toi siihen Varaosan. Vaihdettuani Varaosan paikalleen päätin, että aika oli tullut.

Kyseessä on pari Youth vs. Futuren untuvia, tarkemmin sanottuna Small necklace mustalla ketjulla ja mustilla höyhenillä. Tahdoin säilyttää korppilookin, joten vastustin kovasti sitä päänsisäistä ääntä, joka käski tilata jotain vaaleanpunaista kultaketjulla (how freaky is that? En edes harrasta kultayksityiskohtia). Koru näyttää ihan hämmentävän hyvältä pehmoisia värejä vasten, mutta lupaan olla yhdistämättä sitä tuohon neuletakkiin, paitsi silloin, kun on hyvin kylmä eikä kukaan näe.

Otsikon lyriikat Spiritual Beggarsin biisistä Black feathers. Aika kekseliästä minusta.

Mä olen viimein päättänyt tulevaisuudenurastani. Musta tulee isona lastenlaulaja-lastenlauluntekijä. Teen pikkutytöille vieraskielisiä biisejä, jotka kuulostavat Rihannalta ja Britneyltä, mutta joissa todellisuudessa lauletaan pöllöistä ja poneista. Ekan päiväkotikeikan ajattelin vetää esim. näissä samoissa, joissa kävin tänään koulussa pyörähtämässä uskonnontunnin verran. Rakastan nelosjaksoa.

Neule Monki, farkkulegginsit Vila, toppi alla Gina Tricot, kengät DinSko

Mitä teistä muista tulisi isona, jos kaikki olisi mahdollista, eläimet sorbettivärisiä ja Hulluilla päivillä oikeasti alennuksia?