Enna on täällä, mikä on mukava asia. Minulla on uudet talvikengät, mikä on myös mukava asia. Ne ovat siniset. Sekin on mukava asia, koska noin kaikki omistamani kengät ovat mustia. Nämä kuvat ovat sumeita, se ei ole mukavaa muttei myöskään vältettävissä.

Tänään kävimme kahviloimassa. Jäälattea(a), suklaakakkua, toffeemuffineja ja henkeviä keskusteluja onnellisuudesta ja ihmisyydestä. Pian alamme kokata. Sitten seuraamme liittyy pari iloista ihmistä. 4/7 tuparivieraista perui tulonsa, mutta sellainen kuuluu elämään. Jääpä enemmän mojitoja ja lohkoperunoita meille.

Translation: today me and my beautiful guest from the south went to a cafeteria. Soon we’ll start cooking and then some more beautiful girls will join us. 4/7 of them cancelled, but ce’st la vie. At least there’ll be more mojitos and potato wedges for us.

Kesäkuussa mainosalan yritys Tradetracker otti yhteyttä minuun ja pyysi tutustumaan palveluunsa. Tuolloin mainoskampanjoita oli käynnissä aika vähän, eivätkä autovuokraamojen ja elektroniikkaliikkeiden mainokset tuntuneet ihan omilta. Toinen sähköpostiviesti saapui viime viikolla ja päätin, että on jo aika päästä yli niistä googlen kaalimatobannereista, ainoasta kokemuksestani blogimainonnan laajalta saralta.

Aloitin varovasti. Ei kaalimatobannereita. Toistaiseksi ainoa mainokseni vie Mogo-verkkokauppaan, joka myy kaikkea oikein kivaa Nümphista Just Femalen kautta !Solidin miestenvaatteisiin. Itse kaukana järjellisistä kauppavalikoimista asuvana osaan arvostaa esimerkiksi Nümphia, joka ei suomalaisissa verkkokaupoissa ole tähän asti ollut mitenkään erityisen vahvasti edustettuna.

Eivätkä upeat tuotekuvat ole ainakaan haitaksi.

Kuvat mogo.fi, ylävasemmalta Just Female, Just Female, !Solid, Pepe Jeans

Tänään oli huonot vaatteet. Lämpimät, mukavat, kuitenkin jotenkin huonot. Siksi tässä eilinen vaatetus, jossa kouluttauduin ja räjäyttelin paukkukukkia Jonnan kanssa. Tiedättehän paukkukukat, ne jotka poksahtaa kun siemenkotaan koskee. Sitä mä kutsun intensiiviseksi viljelyksi.

Raidalliset kangaskengät on Monkista, maailman paras laukku Swedish Hasbeensin. Huolellisesti ylikäyttämäni mekko on Marc Laugen ja kaulakoru Tero Kuitusen Luxista. Selectedin kasmirneule on kolmatta päivää peräkkäin päällä, saavutus. Olisin maailman huonoin siinä kuuden vaatteen haasteessa. Minulla ei ole kovin paljon vaatteita, mutta tahdon käyttää niitä kaikkia.

Translation: today I had a bad clothes day, so this is from yesterday. I wore Marc Lauge dress, striped shoes by Monki, my favourite bag, cashmere cardigan by Selected and necklace by Tero Kuitunen, bought at Lux.

Anteeksi ylimittainen kavalkadi, innostuin vähän. Lupaan ettei toistu.

Tänään oli syksy. Oli ketut ja pihlajanmarjat, ruutuvihot ja uudet kasmirvillatakit. Talonmies on päättänyt, että on yhä kesä, joten tavallisella villatakilla ei koulussa selviä. Oli flunssainen naama ja antibioottikuuri ja vajaa ja haalea takeawaylatte. Annan anteeksi, kahvilassa oli uusi työntekijä, joka oli hukammassa kuin minä.

Oli takanappihame. Asukokonaisuus jossa näytän puolet todellisuutta leveämmältä ja jossa viihdyin. Oli omenoita puussa ja toisia omenoita joista tein hilloa. Aion säätää herätyskellon kuudeksi ja syödä sitä paahtoleivän päällä aamuisin.

Oli huuto.net ja äärimmäiset toimet – jouduin avata nettipankin ja yrittää järkyttyä siitä, mitä tilini saldolle tapahtuisi jos ostaisin kolmensadan euron punaisen nahkalaukun taas. Oli reikä nenässä. Onnistuin tökkäämään itselleni verta pulppuavan haavan pinseteillä. Sanovat että kulmakarvojen nyppiminen on vaaratonta.

Translation: today there was autumn out there. New, incredibly warm cashmere cardigans, antibiotics, flu face, some apples and some apple jam I made. I’m going to wake up at six a.m. and eat it on toast.

Mummi ja minä oltiin tänään ostoksilla. Ostoksia teimme yhteensä viisi: mummi osti kaksi lehteä, minä kaksi levyä sekä jotain, mistä en saa puhua ennen kuin maanantaina. Söimme kuitenkin paljon ja takseilimme VR:n laskuun.

Ennen (tämä kuulostaa tosi hienolta, oikeasti ennenistä on puoli vuotta) kun käsitettä lyhyt hame ei ollut olemassa ja Gina Tricot oli minkä tahansa kaupungin kovin nähtävyys, tavallisen kaupunkikierroksen saalis oli vähintään neljä muovikassillista. Huolimatta siitä, että voin yhä määritellä harrastavani muotia, ostoksilla oleminen ei ole minusta kovin kivaa ollenkaan. Pidän pehmeistä kankaista ja oivaltavista tavoista muuttaa ne vaatteiksi, pidän kaupungeista ja kahviloihin pysähtymisestä ja siitä, että voin silloin tällöin napata pari pehmeää kangasta ja oivaltavaa ratkaisua itsellenikin. Ketjuliikkeen angoraneuleet (99% acryl 1 % angora), palasiksi lahoavat tekonahkalaukut ja tuhannet helmastaan jo purkautuneet biletopit sen sijaan aiheuttavat hidasta pakokauhua.

Olen huono kirppisihminen. Se ei johdu typeristä “en pysty käyttämään toisten vanhoja vaatteita” -syistä vaan siitä, etten löydä niiltä mitään enkä osaa käyttää eBayta. Ekologisinta, mihin kykenen, on ostaa harvemmin ja kestävämpää. Sen lisäksi, että säästän palasen maapalloa, kyse on myös itsesuojelusta: voin luottaa siihen, ettei laukkuni ota nokkiinsa kymmenestä kilosta koulukirjoja eikä takkini sauma repeä ensikäyttämällä. Mikäli repeää, voin ainakin syyttää jotain muuta kuin itseäni.

Pyydän. Ensi kerralla ostakaa vain yksi hyvä. Kaksi jos kyse on kengistä.

Mikä on teidän ostosfilosofianne?

Minä olen niitä. Olen niitä, joilla on aina valitettavaa. Niille sosiaalinen kanssakäyminen on joinain päivinä lähes mahdotonta, ne ovat ärisseet joka ikiselle tallennetulle puhelinnumerolle kännyköissään ja niille soluasuminen olisi muun muassa yllämainituista syistä tuhoisaa. Olen vielä niitäkin, joilla on väärissä tilanteissa pihviveitsenterävä kieli.

Olisi toki miellyttävämpää kyetä suhtautumaan jokaiseen ärsykkeeseen laaman raukealla ylemmyydentunnolla. Minulla olisi enemmän aikaa, ellen käyttäisi siitä niin suurta osaa tuhisemiseen ja esineiden viskomiseen. Olisin ehkä onnistunut säilyttämään muutaman vanhan kaverin, joiden kanssa yhteydenpito on nykyään tasolla ei ollakaan pitkään aikaan juteltu haha pitäis käydä joskus syömässä tai jotain, jos olisin vähän helpompi. Olisin ylipäätään kauhean paljon mukavampi ihminen, elleivät muut ottaisi minua vaihtelevissa määrin kaaliin.

Mutta kun me kaikki olemme toisinaan aivan helvetin ärsyttäviä. Toisinaan on silloin, kun joku esittää harvinaisen keskiaikaisen mielipiteen tai kävelee ylitseni. Muidenkin yli käveleminen saattaa katkaista vieterin, jos se on jo valmiiksi vähän kireällä.

Ehkä joskus opin. Ehkä opin olemaan ensin hiljaa.

Mikä katkaisee teidän vieterinne?

Joskus mietin onko kotini missään. Olen onnellisin eksyksissä: junassa matkalla kauas, vieraan kaupungin kaduilla, edessäni kirja vailla takakansitekstiä. Joskus mietin tahdonko vielä palata. Tuleeko päivä, jona salassa sä itketkin muistaissasi lapsuuskodin onnea eikä maailmassa ole enää paikkaa, jossa olisin mieluummin. Joskus mietin miksi edes mietin, kun tällä pallolla on miljoonia, joille koti on tänään tomaattilaatikko ja huomenna puolet siitä.

Sitten muistan uskovani, että joskus on kasvettava ulos äidin lieden katveesta ja ymmärrettävä, ettei turvapaikka ole sitä aina. Minusta koti on mielentila pikemminkin kuin neljä seinää ja nettiyhteys. Minua surettaa, kun luen jonkun “tunteneen viimein saapuneensa kotiin” asuntonäytössä. Entä ne kaikki edelliset asunnot, joissa olet asunut viimeisimmät 45 vuotta? Olitko aina toinen jalka rappukäytävässä, valmis lähtemään?

Ehkä olit. Jos olit, toivotan pikaista putkiremonttia. Ihan vain tärkeysjärjestyksesi parhaaksi.

Missä teidän kotinne on? Avautuminen yhä sallittua.

Tänään söin kaikessa rauhallisuudessa kierremakaronia, kun maitopurkki pyysi minua liittymään fanikseen facebookissa.

Ensin mykistyin, sitten nauroin, sitten avasin tietokoneen nähdäkseni ihmeen omin silmin. Mihin katosi suomalainen sulkeutuneisuus? Miksi kukaan, miksi ne neljäsataakahdeksankymmentäkahdeksan maitopurkkiryhmän jäsentä tahtovat kertoa 487 muulle, mitä jääkaapissa on? En kyseenalaista sitä, ketä kiinnostaa, sillä aivan selvästi esimerkiksi minua. Kyseenalaistan sen, ketä kiinnostaa kertoa.

Ehkä vika on minussa. Ehkä minä olen sulkeutunut, kun Facebookin tietosivun puoluekanta-, siviilisääty-, lempiruoka- ja mitä ottaisin autiolle saarelle -tivaus lähinnä ahdistaa eivätkä tavallisen viikon blogimerkintänikään avaa ajatuksiani polvisukkia ja kiilakorkonilkkureita syvemmältä. Ehkä minä olen vain tavallista itseriittoisempi, epävarmempi, tai ehkä minä olen tottunut jakamaan ajatukseni vain niiden kanssa, joiden kanssa voin jakaa ne oikeassa elämässä – ja jotka jakavat vastapalvelukseksi omansa.

Parempi on kuitenkin myöhään kuin ei silloinkaan: puoluekantani on oikealla, lempiruokani mikä tahansa pinjansiemenillä ja autiolle saarelle ottaisin läppärin, mokkulan ja tosi paljon ananasjaffaa.

Oletteko te avautujatyyppiä? (Sovitaan olen erilainen bloggari -viikon kunniaksi, että olette ja avaudutte nyt kommenttiboksiin.)

On varmaan pakko alkaa kuljettaa kameraa mukanani koulussa ja valjastaa kamratit valokuvaamaan välituntisin – lukion tokaluokkalaisuus on rankempaa kuin luulinkaan, eikä edes toivoa että ehtisin suunnata kameran itseeni ennen iltakymmentä (tai sitten kyse on vain minusta. Älkää kokeilko olla minä, se on aika raskasta.) Tulos nähtävissä yllä, samassa kuvassa Marc Laugen mekon, Accessorizen huivin ja Vilan vanhan lirppuneuleen kanssa. Se on rikki ja venähtänyt, mutta ah-niin-lämmin ja mukava.

Päivän tärkeimmät uutiset:

1. Minä ja Suvikki toteutetaan ensi viikolla olenviikontoisenlainenbloggari -viikko: Suvi suoltaa asukuvia ja mä pohdin filosofisesti. Hoks linkki, siitä pääsee tutkailemaan sekä Suvin söpöjä vaatekertoja (vasta maanantaina) että filosofisia pohdintoja (jo nyt).

2. Mun sonverseissa on koiranpaskaa.

Oon elänyt remontti- ja sisustuskierteessä pian kolme vuotta. Eilen se loppui. Outoa. Lattiassa on karvainen matto, jolla voisi nukkua, vaaterekillä riippuu yhdeksän palasta sielustani, Pooma soi ja Kyösti vahtii sängyltä. Uusi Oliviakin on inspiroivampi karvaisella matolla.

Olisiko ihan ookoo pakata tapetit mukaan muutossa?

Translation: some details of my (finally) renovated room. I could sleep on that carpet (but I think I’ll leave that to the house warming party. My guests are happy, zappy and used to sleep on the floor.)